Marie Rutkoski: The Winner's Curse (The Winner's Trilogy #1)

Kuva täältä

Kestrel on korkea-arvoisen kenraalin tytär ja kuuluu Valorianien ylhäisöön. Valorianit ovat kasvattaneet imperiumiaan olemalla raakoja sotilaita ja lapsesta saakka heille opetetaan luonteen vahvuutta. Naisten tulee valita armeija tai avioliitto, mutta Kestrel ei haluaisi valita kumpaakaan. Hän haluaisi soittaa vain pianoa, mutta sellaista tekevät vain orjat, joihin Kestrelin asuinalueella kuuluvat Herranit, kansa, jolta Valorianit ryöstivät maat aikoja sitten. Eräänä päivänä Kestrel päätyy ostamaan orjan itselleen suurella summalla hetken päähän pistoksesta, ja siitä alkaa hänen kummallinen suhteensa tähän orjaan, Ariniin. Hitaasti Kestrel huomaa haluavansa viettää aikaa aina vain enemmän Arinin kanssa. Harmi vain, että Arinin ostaminen saattoi olla hänelle kalliimpaa kuin hän olisi koskaan osannut kuvitella.

The Winner's Curse on erittäin koukuttava kirja. Luin sitä yhteen asti yöllä, kun seuraavana aamuna oli aikainen herätys, ja se kaihersi mieltäni jakuvasti. Koulusta melkein juoksin kotiin, että pääsisin päättämään kirjan. Välillä mieleni kirkastui tuosta kummallisesta pöllystä, ja huomasin ajattelevani, ettei juoni ollut kovinkaan kummallinen. Mutta sitten minä taas unohdin kaiken järkeilyn ja palauduin takaisin kiiluvasilmäiseksi hulluksi tämän suhteen.

Juoni ei ollut erityisen nopeatempoinen, mutta minä pidin Rutkoskin hienovaraisesta johdatuksesta kohti tiedossa olevaa katastrofia. Kirjan alkupuoli antoi hienosti tilaa henkilöhahmojen rakennukselle. Ehdin kiintyä hahmoihin juuri riittävästi ollakseni aivan rikki kirjan loputtua. En oikein itsekään tiennyt lopussa, että kenen puolella olisin tai mikä olisi ollut oikea ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Kirjan lopussa vain toivoin, ettei se koskaan loppuisi, sillä minä viihdyin niin hyvin Kestrelin ja Arinin seurassa, ja halusin jatkuvasti lisää tietoa kirjan maailmasta.

Pääsyy siihen, että viihdyin tämän kirjan seurassa oli se, että pidin todella paljon Rutkoskin kirjoitustyylistä. Se piti minua otteessaan oikeastaan heti ensimmäisestä sivusta lähtien. Uuteen maailmaan oli helppo upota ja pystyin kuvittelemaan kaiken pääni sisällä vaivattomasti. Jatkuvasti tuli tietoa maailmasta, mutta toisaalta tiedonrippeet eivät tuntuneet tylsiltä, pakotetuilta tai turhilta tarinan kannalta. Henkilökuvaukset olivat todella aitoja, ja pystyin ymmärtämään sekä Kestrelin että Arinin taustoja ja ajattelua. Kestrel ja Arin ovat varmaan yksiä YA-kirjallisuuden lemppareitani. Kumpikaan ei ollut typerä, vaan molemmat olivat todella fiksuja, ja he olivat vahvoja sekä itsenäisiä. Juuri tällaisista hahmoista minä haluan lukea näissä nuorten aikuisten kirjoissa.

Mutta missä sitten mennään vikaan? No, minulla ei ollut tämän kirjan suhteen minkäänlaisia odotuksia, ja se voi olla yksi osasyy, miksi päädyin pitämään tästä niin paljon. Ehkä pitää varoituksen sanana sanoa, että tämä on loppujen lopuksi kaikista eniten romanttinen tarina kuin suuri seikkailu. Varsinkin kirjan loppupuolella olin jopa innostuksissani hieman tympääntynyt romantiikan määrään. Jotta tästä kirjasta voi oikeasti nauttia kunnolla, tältä ei kannata odottaa kunnon high fantasy menoa.

Minä siis pidin tästä hyvin paljon syystä tai toisesta. En oikein itsekään osaa perustella. No, neljä tähteä ainakin siitä syystä, että viihdyin tämän parissa ensisivulta lähtien. Kertaakaan en ollut tylsistynyt tai yksikään hahmo ärsyttänyt minua. Ja neljä tähteä, koska pidin tästä fantasiamaailmasta, joka tuntui olevan niin helposti kuviteltavissa pään sisällä ja johon pääsi uppoamaan heti. Ja ehdottomasti neljä tähteä kaikista niistä tunteista, joita sain tuntea tätä lukiessani.