Eija Lappalainen, Anne Leinonen: Routasisarukset (Routasisarukset #1)

Kirja sijoittuu 2300-luvun maailmaan, jossa ihmiskunta on lähes tuhonnut itsensä. Merellä lilluu jättimäisiä jätelauttoja, kalat ovat kuolleet ja bioaseet ovat saastuttaneet suuria maa-alueita. Utu elää Laaksossa, jossa eletään hyvin säästeliäästi ja ekologisesti. Lapset tuodaan sinne muualta ja perheet koostuvat erilaisista yksiköistä, joihin voi kuulua useita adoptiolapsia ja vaikkapa neljä vanhempaa. Utun kasvattiveli Marras on häipynyt sulkeutuneesta yhteisöstä jokin aika sitten ja Utun kasvatti-isä Booris yrittää sysätä vastuuta perheestä Utulle. Mutta Utu ei tunnu sopeutuvan elämään yksinkertaisessa yhteisössä. Etenkään siksi, että hän osaa puhua koneiden kanssa.

Routasisarukset yllätti minut mukaansatempavuudellaan ja päädyin pitämään kirjasta paljon. Kirjan teemat olivat hyvin kiinnostavia ja paljon syvällisempiä kuin pelkkä ekokatastrofi. Tämä ensimmäinen osa ottaa erityisesti kantaa ihmisten oikeuteen tehdä lapsia ja hedelmällisyyteen. Routasisarusten yhteiskunnassa lasten hankkiminen on hyvin tiukasti säädeltyä ja muiden ihmisten steriloinnista päättävät Tiinettäret. Teemana erittäin kiehtova, mutta itse päädyin ihmettelemään, että kenelle tämä kirja on suunnattu. En oikein usko, että olisin jaksanut kiinnostua moisesta ajatusleikistä 18-vuotiaana tai ainakaan yhtään sitä nuorempana. Vähän kummallinen YA-teema, harvempi alle parikymppinen miettii lasten hankkimista kuitenkaan ja sen dilemmoja.

Synkkien ongelmien lomassa maailmaa rakennetaan rauhalliseen tahtiin ja samalla lukijaa johdatellaan mukavasti sisään henkilöihin. 2300-luvun maailma oli sekoitus dystopiaa, scifiä ja hieman fantasiankin elementtejä oli ujutettu mukaan. Maailmanrakennus oli kuitenkin ajoittain melko raskasta ja itse päädyin skippailemaan useampia sivuja, kun välillä kyllästytti pitkät kuvaukset asioista, jotka eivät kuljettaneet juonta eteenpäin. Ja vaikka toisaalta kulttuuria ja maailmaa kuvailtiin ahkerasti, oli minun hieman vaikea kuvitella esimerkiksi Metsää, yhtä "kaupungeista" pääni sisällä. Mutta vika lienee allekirjoittaneessa(?). Kerrontakaan ei erityisemmin soljunut, mikä hankaloitti maailmaan uppoamista. Toisinaan tekstissä keskityttiin niin kovasti kuvailemaan asioita, että niitä kuvailevat henkilöt eivät tuntuneet ihmisiltä laisinkaan ja näissä kuitenkin on minä-kertoja.

Kerronta vaihtelee Utun ja Marraksen välillä. Utu on henkilönä mielestäni huonompi, sillä hän oli vähän yksinkertainen ja heikko aika ajoin. Minä tykkään YA-naisista itsenäisempinä. Marras oli ehdottomasti kiinnostavempi näistä kahdesta, hän oli jännittävän ristiriitainen henkilö. Hän tasapainotteli vähän siinä hyviksen ja pahiksen välillä. Hänellä on kyky taivutella ihmisiä tahtoonsa ja niinpä hän käytti ihmisiä melko häikäilemättä hyväkseen, mutta kaikella on hintansa. Läheistensä hyväksi hän yritti tehdä aina parhaansa, mutta valitettavasti elämä potki häntä siitä hyvästä vain päähän. Kummastakin hahmosta puuttui kuitenkin se jokin, joka olisi herättänyt minussa empatiaa heitä kohtaan.

Tarina oli kuitenkin hieno elämys kokonaisuudessaan ja siinä oli paljon omaperäisiä ja kiinnostavia juonellisia juttuja. Juoni meinasi vähän hukkua muun sälän sekaan, mutta itse ainakin annan kaiken arvostuksen sen monimutkaisuudelle. Toimintaa tosin olisin kaivannut enemmän mukaan. Kirjan hidas tahti voi tappaa monen lukijan kiinnostuksen, mutta jos on yhtään scifiin taipuvainen lukija, niin dystopiamaailman ihmetteleminen on jo itsessään hyvää ajanvietettä. On tosiaankin vaikea sanoa, että kenelle tämä kirja todella on suunnattu. Teemat ovat melko rankkoja YA:ksi, sitten taas hahmot vähän liian lapsellisia aikuisille.

3.5 tähteä.