2300-luvun Euraania on täydessä kaaoksessa, kun Zulda lietsoo sotaa tiinettärien välillä ja vaatii Onawen tuloa valtaan. Utu taas on kostoretkellä Onawen luokse ja on murheissaan menettämänsä Muinaisen, mahtavan koneen, puolesta. Utun ja Onawen kohtalot kietoutuvat toisiinsa ja heidän tulee päättää, kenen puolella he seisovat ja minkälaisen Euraanian puolesta he taistelevat. Samalla kaikki ihmiset ovat vaarassa lihansurma-viruksen jyllätessä kaikkialla.
Tykkäsin Konejumalista paljon enemmän kuin kakkososasta, mutta sarjan momentti ehti hieman hiipua kohdallani ja ykkösosa jäi edelleen vaikuttavimmaksi teokseksi sarjasta minun kohdallani. Tässä viimeisessä osassa kaikki juonenpätkät punottiin hienosti yhteen ja kertojia oli vähemmän kuin Hiekkasotilaissa, joten kokonaisuutena kirja oli oikein viihdyttävä.
Konejumalat päätti sarjan hyvin ja tarina oli hyvinkin mukaansa tempaava, vaikka loppuratkaisu
tuli mielestäni vähän turhan helpolla. Edellisosan hidaskulkuisuus vaivasi tätäkin osaa jossain määrin ja siitä johtuen lukeminen meni minulla ajoittain
selailun puolelle. Vähän vähemmän ihmissuhdedraamailua olisi riittänyt tarinan kannalta ja enemmän toimintaa olisi ollut jees.
Kertojia oli tosissaan kaksi, Onawe ja Utu, jotka molemmat olivat ihan kivoja ja tarinat menivät vähemmän päällekäin kuin edellisessä osassa. Vaikka pidinkin pienemmästä määrästä kertojia ja kumpaisestakin kertojasta erikseen, olisin mieluummin halunnut lukea Hurian seikkailua Onawen sijasta. Nyt Metsän tapahtumat jäivät täysin pimentoon ja toisaalta kertojana pidin Huriasta enemmän Hiekkasotilaissa. Olen edelleen myös sitä mieltä, että päähenkilöiden olisi pitänyt olla symppiksempiä ja osa hahmoista uhrattiin vähän liian aikaisin (ja turhaan).
Kertojia oli tosissaan kaksi, Onawe ja Utu, jotka molemmat olivat ihan kivoja ja tarinat menivät vähemmän päällekäin kuin edellisessä osassa. Vaikka pidinkin pienemmästä määrästä kertojia ja kumpaisestakin kertojasta erikseen, olisin mieluummin halunnut lukea Hurian seikkailua Onawen sijasta. Nyt Metsän tapahtumat jäivät täysin pimentoon ja toisaalta kertojana pidin Huriasta enemmän Hiekkasotilaissa. Olen edelleen myös sitä mieltä, että päähenkilöiden olisi pitänyt olla symppiksempiä ja osa hahmoista uhrattiin vähän liian aikaisin (ja turhaan).
Mutta kaiken kaikkiaan komeaa suomalaista dystopiaa, jonka
paras puoli on upea maailmanrakennus ja se, ettei tarina ollut niin
mustavalkoinen kuin YA-dystopiat tuppaavat olemaan. Maailma on todella pitkälle
mietitty ja siitä tuli alkuun mieleen jopa jonkinlainen fantasiamaailma. Henkilöt
ovat monikerroksisia eikä kirja tyydy yksinkertaistuksiin heidän kohdallaan. Kiehtovia
ajatuksia tulevaisuuden maailmasta ja ihmisistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!