Dante Rondestanin veli Arran lähettää Danten hakemaan kirjaa antikvariaatista toiselta puolen merta Merontesin valtakunnasta. Vanhassa kirjassa kerrotaan salaisuuksia ihmisten menneisyydestä sekä myyttisistä alkuolennoista, mifongeista, jotka ovat kadonneet aikoja sitten maan päältä. Rondestanit ole ainoita, jotka havittelevat mifongeista kertovia kirjoja ja kilpajuoksu niiden löytämiseksi on alkanut. Dante päätyy matkallaan vahingossa Merontesin prinsessan Ardisin henkivartijaksi, joka on luvattu Belonen kuninkaalle vaimoksi. Heidän välilleen syttyy odottamatonta kipinää ja kirjanhakumatka muuttuu monimutkaisemmaksi kuin sen alunperin piti olla. Tästä alkaa fantasiaseikkailu, jossa kohtalot kietoutuvat toisiinsa ja vaaralliset salaisuudet paljastuvat pikkuhiljaa nuorille seikkailijoille.
Mifongin perintö on ihan kiva YA-fantasiakirja. Maailmanrakennus on hyvää, vaikkakin maailma on fantasian keskuudessa melko perinteinen. Yhteiskunta on keskiaikaisen oloinen, naiset ovat pitkissä mekoissa ja taistelut hoidetaan miekoilla. Kirjalle
ominaisista asioista kuten marmosiinikansasta ja mifongeista en oikein tajunnut
mitään ja niiden suhteen olisin kaivannut ehkä vähän enemmän selontekoa. Melko pitkästikin niihin liittyen tuli tekstiä, mutta en niistä juuri kostunut. Lisäksi olisin kaivannut taikuutta tai jotakin muuta lisä-twistiä tarinaan
ja jonkun lisävaihteen juoneen, joka olisi päässyt yllättämään, sillä tarinakin oli niin perinteinen.
Henkilöt ovat kuitenkin se, mistä minulla jäi kiikastamaan
suurimmaksi osaksi. Hahmot olivat vähän hengettömiä, heidän väliset
suhteet tuntuivat toisinaan puisilta ja keskustelu heidän välillään oli vähän niin ja näin. Kirjassa
on myös aika paha instalove, joka sai hiukseni harmaantumaan asteen tai kaksi.
Romanssissa oli toki hyvin mielenkiintoisiakin piirteitä ja tiettyä monimutkaisuutta, mutta vielä pidin romanssia enemmän ärsyttävänä kuin ihanana. Hienoa on henkilöissä on se, että he eivät olleet
täysin kaksiulotteisia ja että heitä tosissaan oli roppakaupalla eli tarina ei joudu nojaamaan pelkästään muutaman henkilön varaan. Toisaalta kukaan heistä ei ollut erityisen
rakastettava ja se söi ainakin omaa intressiäni. Päähenkilöistä etenkin prinsessa Ardis raastoi hermojani ja voisinpa sanoa hänen jopa ärsyttäneen minua enemmän kuin ihastuttaneen.
Jaksan aina myös ihmetellä suomalaiskirjailijoiden teemoja
näissä YA-kirjoissa. En halua spoilata ketään, joten sanon tämän mahdollisimman
epämääräisesti: koin tietyt juonenosat ja valinnat vähän epämiellyttäviksi
YA-fantasialle. Itse pidän YA-fantasiassa vähän kepeämmästä otteesta (täysin
henkilökohtainen näkemys, kuten kaikki varmaan ymmärtää). Tai jos otetaan
aikuisempi ote, niin sen tulisi heijastua kaikessa esille eli ei sitten
lapsellisia hahmoja ja instalovea ja tarinaankin eri tavalla syvyyttä.
Mutta kaiken kaikkiaan ihan hauskanoloinen sarja, vähän jäin syvyyttä kaipaamaan. Edelleen
odottelen sellaista suomalaista YA-kirjaa, jossa hahmot ovat todella koukuttavia ja romanssi saa minunkin sukkani pyörimään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!