27. elokuuta 2015

Rick Riordan: Salamavaras, Hirviöidenmeri ja Titaanien kirous ( Percy Jackson & the Olympians #1-3)


Percy Jackson & Olympians -sarjan kirjat kertovat siis Percy Jacksonista, joka saa tietää olevansa puolijumala ja joutuu Puoliveristen leirille. Kirjoissa Percy kohtaa monia Kreikan mytologian otuksia ja taistelee niitä vastaan yhdessä ystäviensä Annabethin ja Groverin kanssa.

Kuuntelin Percy Jackson and the Olympians -sarjan kirjat 1-3 Youtubesta äänikirjoina jonkun random ukkelin sanelemana heinäkuussa, kun työmatkani oli melko pitkä. Minulla oli päivisin mukavasti yhteensä 1.5 tuntia tyhjää aikaa, joten onneksi minulla välähti, että äänikirjojen kuuntelu olisi hyvää viihdettä ja kerryttäisi "lukusaldoakin" mukavasti. Youtubesta kuuntelulla on puolensa ja puolensa, mutta loppujen lopuksi olin ihan tyytyväinen. Kertojalla oli vähän hassu ääni eikä äänenlaatukaan ollut aivan parasta priimaa, mutta lopuksi huomasin kiintyneeni oudolla tapaa hänen kerrontaansa enkä osannut kuvitella näitä muunlaisella kerronnalla.

En ole siis koskaan lukenut Percy Jacksoneja, en edes lapsena, joten yritin kuunnella nämä sillä mielellä, että miten paljon olisin arvellut pitäväni näistä pienempänä. Koska olivathan nämä ehkä himpun verran lapsekkaita, ja juoni melkoisen ennalta-arvattava, ainakin ensimmäisessä osassa. Olisin ollut näihin kyllä ihan hulluna, jos olisin lukenut nämä ala-asteella. Aika paljonhan nämä muistuttivat Harry Pottereita, mutta olivat kyllä varsin omaleimaisia ja sisälsivät paljon hauskoja yksityiskohtia.

Ihania kirjoja olivat siis kaiken kaikkiaan ja viihdyttivät minua todella hyvin. Nämä sisälsivät paljon toimintaa ja arvoituksellisia tapahtumia. Kertaakaan en muista tylsistyneeni, mutta välillä vähän ärsytti, kun itse oli tajunnut jo tietyt asiat sata kertaa siihen mennessä, kun hahmot kirjoissa ymmärsivät ne. Percy oli välillä vähän puupää, mutta minun mielestäni lähinnä hellyttävällä tavalla. Lisäksi hän olin ihanan vaatimaton ja toisaalta inhimillinen sankari, joka ei aina onnistunut kaikessa. Muuten hahmot olivat hauskoja, tosin pääkolmikko muistutti kovasti Harry Potterin kolmikkoa. Ehkä vähän risoi Titaanien kirouksessa pieni rakkausjuoni, mutta onneksi se oli pienessä osassa.  

En tiedä, onko näistä näin aikuisena niin suurta iloa, kun kirjat ovat nuoremmille lukijoille suunnattuja, mutta ovathan tällaiset minun mielestäni osa kirjasivistystä, ja toisaalta, jos myöhemmät osat ovat vanhemmille lukijoille suunnattuja, on nämä aiemmat teokset oltava varmasti luettuna. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!