11. syyskuuta 2015

The 5th Wave -traileri + muuta asiaa tulevista ja katsotuista leffoista

Kesällä luin 5. aalto -kirjan, ja ihastuin siihen ihan täysin. Hyvät henkilöhahmot ja nopea juoni nappasivat mukaansa samantien. En yhtään ihmettele, että sarjasta ollaan tekemässä elokuvaa, mutta yllätyin kyllä, että se on jenkeissä teattereissa jo tammikuussa, ja trailerikin on ilmestynyt :o Tammikuuhan on tyypillisesti vähän huonompien elokuvien dumppauskuukausi, mikä ei tietysti lähtökohtaisesti houkuttele.


Mitäpä ajattelin trailerista? No, ei se kyllä kovin lupaavalta valitettavasti näyttänyt. Tuntui, että traileriin oltiin yritetty saada vähän jotain Twilight-fiilistä, vaikka nämä kirjat eivät millään tavalla muistuta Twilightia. Kun on lukenut kirjan, niin vähän jää ihmettelemään, että miksei tuossa trailerissa yhtään näytetty, mistä kirjan tarinassa on kyse? Missä oli se maailmanlopun fiilis? Asioita ladottiin toinen toisensa päälle ilman yhtenäistä punaista lankaa ja henkilöitä ei esitelty ollenkaan. Jotenkin kömpelö tuo oli, ja pahoin pelkään, että elokuva ei tule olemaan niin hyvä kuin tämä kirja ansaitsisi. Harmi :( Ja saas muuten nähdä, että saadaanko tätä Suomen elokuvateattereihin ollenkaan.

Nyt syksyllä/jouluun mennessä on tulossa tietysti ulos hyvin paljon kaikkea kiinnostavaa. Itseäni kiinnostavat ehdottomasti eniten Quentin Tarantinon Hateful Eight, Guillermo del Toron Crimson Peak ja tietysti Star Wars. Star Warsia olen odotellut jo ainakin vuoden verran innoissani, joten toivotaan, ettei se petä odotuksiani. Ensi keväänä on myös luvassa Superman v Batman, jota en myöskään malttaisi odottaa. Traileri sille näytti niiin hyvältä.

Äskettäin katselin Mad Max Fury Roadin, joka oli mielestäni todella erinomainen elokuva, vaikka siinä ei oikein ollut mitään järkevää juonta. Se oli vain niin täynnä toimintaa ja räjähdyksiä yksi toisensa perään, ettei siinä voinut ihastella. Ihan mieletön naisrooli Charlize Theronilla. Mutta Mad Maxista ei kyllä nauti, jos ei tykkää toimintaelokuvista ja jaksa katsella ihan kreisiä menoa kahta tuntia.

Vähän aikaa sitten katselin myös Cinderellan, ja jostakin syystä itkin lähes koko leffan ajan. Se oli vähän häiritsevää, mutta selvisin. Kyseessä on siis Disneyn tekemä live action Tuhkimo, ja se kyllä yllätti minut. Tarina oli melko perinteinen Cinderella-tarina, mutta elokuvan tekemiseen oltiin selvästi panostettu todella paljon, se oli hyvin kaunista katseltavaa ja näyttelijät olivat todella mukaansa tempaavat, vaikka yritin jatkuvasti vakuutella, että katson kyllä ihan hirvittävää soopaa.

No, siinä nyt ne joista tänään jaksan kirjoitella :D

4 kommenttia:

  1. Katsoin Mad Maxin pari viikkoa sitten ja minusta se yllättävän hyvä. Itselläni loppuvuoden must-see elokuvia on tuo Star Warsin lisäksi James Bond. Lisäksi haluaisin mennä katsomaan Inside Outin, joka vaikuttaa hyvältä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole ihan hirvittävän innostunut James Bondeista, mutta varmaan sekin tulee katseltua poikaystävän vuoksi :D Inside Outia on kehuttu myös ihan hirveästi, ja sen kyllä aion katsoa pikimmiten :)

      Poista
  2. Unohdin ihan kokonaan, että Viidennestä aallosta ollaan tekemässä leffaa. Näyttipä todella tasokkaalle. Sain kylmiä väreitä kasoessani, joka on hyvä merkki.

    Crimson Peakia odottelen minäkin. Ja pakkohan se on käydä katsomassa myös viimeinen Nälkäpeli-leffakin. Cinderella on katsottavien listalla. Sattumalta tänään katsoin sen trailerin.

    Tulevista leffoista odottelen myös seuraavia: The Last Witch Hunter, Alice Through the Looking Glass, The Divergent Series: Allegiant, Miss Peregrine's Home for Peculiar Children, Fallen ja Pride and Prejudice and Zombies.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, paljon on tulossa hyviä leffoja ja noita samoja odottelen. Nälkäpelin unohdin listasta, mutta sen nyt tietysti menen katsomaan :D Katsoin uudestaan tuon Viidennen aallon trailerin ja pidin siitä nyt enemmän, ehkä siitä ihan hyvä tulee :)

      Poista

Kiitos kommentista!