13. elokuuta 2015

Yleisiä kuulumisia

Heippa!

Monet (oikeastaan kaikki) postaukseni ovat tällä hetkellä ajoitettuja enkä niihin oikeastaan mitään sen ihmeempiä reaaliaikaisia kuulumisia jaksa siksi laittaa. Tässä on nyt kuitenkin ehtinyt sattua vähän sitä sun tätä ja ajattelinkin tehdä ihan pikaisen kuulumispostauksen parin ajastetun postauksen väliin.


Ensinnäkin minulla on jälleen (upouusi!!) Kindle käytössäni. On se vaan ihana. Pelkäämäni kosketusnäyttö on oikeastaan sittenkin ihan ok käyttää eikä läheskään niin epäkäytännöllinen kuin olin kuvitellut. Tuohon Kindleen saisi liitettyä Goodreadsin, mutta en ole vielä uskaltanut. Osaako kukaan sanoa mitään, että mitä tapahtuu, kun Goodreadsin liittää Kindleen? Näkyykö kaikki luetut kirjat Goodreadsissa tai siirtyvätkö arvostelut sieltä amazonille vai täh?

Toinen asiani oli se, että viikonloppuna on jälleen blogistanian lukumaraton 15.8. Osallistuin edelliseen lukumaratoniin sillä tuloksella, että luin ehkä noin 200 sivua kirjaa, kun oli muuta tekemistä. Heh heh. Pakolla kuitenkin halusin yrittää maratoonaamista, ja nyt aion kyllä sanoa suoraan, että en jaksa lupautua mukaan hommaan. Minulla on todennäköisesti koko ensi viikonlopun ajan menoa, ja jos viikonloppuna sattuu olemaan hyvät säät, en osallistu maratonille, vaikka ei olisikaan varsinaista menoa lauantaina. Sellaista se elämä tuntuu vähän olevan tällä puolen ruutua :D Mitään ei koskaan ehdi tekemään, vaikka toisaalta tuntuu, etten tee yhtään mitään koskaan. Jännä juttu. Eli ei muuta kuin hauskaa maratoonia kaikille muille, ketkä pääsevät sille osallistumaan. Olkoon maratoninne antoinen! Päivittelen tänne, jos sitten onkin sellainen tilanne, että pystynkin osallistumaan.

Ja mitä minulle nyt reaaliaikaisesti kuuluu? Ihan hyvää. Lukeminen on häirinnyt kaikkea muuta niin, että muu elämä on pilalla. Kerrankin näin päin :D Mitä olen lueskellut viime aikoina? No, vähän parempaa nuorten aikuisten kirjallisuutta ja sitten sitä vähän huonompaa. Tästä eteenpäin lukutahti varmasti hidastuu, sillä syksyn tavalliset kiireet alkavat pikkuhiljaa painaa päälle :(

Eipä tässä enää muuta. Kivaa viikonloppua kaikille!

P.S. Blogissani on tällä hetkellä jokin v-mäinen bugi, joka on iskenyt html-koodiin ekstrapientä ja pientä fonttia teksteihin >:( Korjailen niitä kunhan jaksan, mutta toisinaan vähän haasteellista..

3 kommenttia:

  1. Minun selaimeen tuli kerran sellainen ärsyttävä pöpö, joka liitti blogiteksteihin, sivupalkkeihin ja kommentteihin outoja linkkejä random sanoihin. Onneksi nörttimieheni poisti sen. Ja tämä pöppö tosiaan näkyi tuosta selaimessa olevasta viruksesta johtuen vain minulle, ei blogin lukijoille, joka on viruksen kehittäjältä vähän heikkoa suoritusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :D Toivottavasti ei sentään tuollaista tule koskaan, vaikka toisaalta mukava, kun ei näkynyt muille tuo vika. Minulla tuo vika näkyi eräänä yhtenä ja samana päivänä kirjoittamissani teksteissä eli silloin on käynyt jotain mystistä.

      Poista
  2. Pakko kysyä kun olen tässä suunnitellut kindlen ostoa (tällä ketkellä minulla on se tabletilla sovelluksena) että mikä tämä niistä on ja mitä olet pitänyt?
    Kiva blogi, meillä tuntuu olevan hyvin samanlainen lukumaku, joten kiva seurata :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!